Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sorkkia, saparoita ja uusia ystäviä

Late nauttii rapsutuksista.

Ollessani kymmenen vuotta sitten vaihto-oppilaana Saksassa, kävin usein navetassa, koska host-vanhempani olivat maanviljelijöitä. Järkytyin syvästi nautojen elinolosuhteista, koska ne oli kytketty ketjuihin, eikä rakennuksessa pidetty edes valoja päällä. Tämä kokemus muutti paljon omaa suhtautumistani maito- ja lihatuotantoon. Viikko sitten pääsin katselemaan lehmiä hyvin erilaisessa elinympäristössä, kun reissasin avomieheni ja "avoanoppini" kanssa eläinsuojelukeskus Tuulispäähän.

Tuulispää on alun perin yhden naisen projektina vuonna 2013 perustettu kotieläintila, minne sen eläinasukkaat ovat päätyneet eri käänteiden kautta. Kaikkia sen asukkaita yhdistää kuitenkin se, ettei eläimillä ollut muuta paikkaa minne mennä; tai ainakaan turvallista sellaista. Tuulispäässä asustelee muun muassa rescue koiria, kahden naisen pelastama Lauri-härkä ja rapsutuksia rakastava Aamu-lammas. Kaikki eläimet eivät ole nähtävissä yleisölle, koska osa arastaa vieraita. Voin kuitenkin luvata, että Tuulispäässä on rapsuteltavaa molemmille käsille! Tila sijaitsee Someron kunnassa, peltojen keskellä, kaukana liikenteen hälinästä.

Luin Tuulispäästä ensimmäisen kerran jo vuosi sitten vegaaniblogeilta, mutta vierailu onnistui vasta tänä kesänä. Saavuttuamme Tuulispäähän, ihastelimme heti paikan idyllisyyttä. Eläinpihaton vieressä on kaunis puutarha suurine omenapuineen ja kauniine kukkineen. Hevoset käyskentelivät aitauksessaan ja rapsuttelivat itseään puihin. Osku villisika tepasteli nurmikolla ja lampaat, kilit, lehmät sekä minipossu Sulo liikkuivat ihmisten seassa suurimmassa pihatossa.

Tuulispäässä on neljä hevosta ja yksi poni. Rapsutan kuvastta Casteria.
Kun astuimme pihattoon, kiinnitin ensimmäiseksi huomiota lehmiin, joita ei Suomessa ihan joka päivä näe ihmisten ja muiden eläinten seuraan sulautuneina. Samalla kun vapaaehtoisena tilalla toimiva oppaamme kertoi lehmien elämäntapahtumista, seurasimme sivusilmällä, kun yksi lehmistä lähestyi kahta naista, jotka maalasivat pihalla. Lehmä meni tutkimaan maalaustelineitä ja lopulta kaatoi ne kumoon niin että kolisi. "Lehmät ovat luonteeltaan hyvin uteliaita", oppaamme totesi naureskellen.

Tilan kolme nautaa ovat kaikki päätyneet Tuulispäähän tuotantotiloilta. Jennifer oli liian pieni siemennettäväksi ja Nunnu härkä taas annettiin eläinsuojelukeskukseen, koska omistaja ei halunnut luovuttaa sitä teuraaksi. Laurin pelastuminen, on puolestaan erään naisen ansiota, joka näki sen syntyvän laitumella. Synnytys oli vaikea ja nainen hälytti lehmälle apua. Pelastajaa jäi vaivaamaan eläimen kohtalo teuraseläimenä ja hän osti Laurin itselleen. Sonni annettiin Tuulispäähän, missä sitä juotetaan tuttipullosta maidonkorvikkeella.

Kiinitimme tilalla huomiota siihen, että Jenniferin utareet olivat niin pienet, että niitä tuskin huomaa. Oppaamme kertoi monien Tuulispäässä virailevien yllättyvän siitä, etteivät lehmien utareet ole luonnonstaan kuin maitoa pursuvat kanisterit.


Late halusi tehdä tuttavuutta koiran kanssa (ylempi kuva). Alemmassa kuvassa rapsuttelen Latea itseään. 
Lehmien jälkeen kierros jatkui Sulo nimisen minipossun luokse, joka kääntyi heti kyljelleen saadakseen rapsutuksia. Sulo on ylipainoinen, vaikka Tuulispäässä se on ollut jatkuvalla dieetillä. Minipossut on jalostettu pieniksi ja pyöreiksi, mikä rasittaa niiden jalkoja ja selkää. Sulo rakastaa selvästi ruokaa, sillä sen kärsä oli melkein kokoajan maassa, mistä se etsi uusia herkkupaloja. Toivottavasti Sulon dieetti kuitenkin onnistuu, koska sen masu oli kyllä valtava, ulottuen melkein maahan asti.



Tuulispään neljä lammasta ovat myös peräisin lihatilalta ja sen omistaja antoi lampaat eläinsuojelukeskukseen, vaikka niiden piti alun perin päätyä teuraaksi. Lampaat olivat hassuja seuratessan jonossa vapaahetoistyöntekijöitä pihatossa. Erityisen hyvin minulle jäi mieleen Aamu niminen yksilö,  joka kerjäsi vierailijoilta rapsutuksia. 

Aamu on hurmaava rouva!
Emme päässeet tällä kertaa näkemään tilalla asustelevia entisiä tuotantotilakanoja, koska ne olivat väliaikaisessa karanteenissa jonkin epidemian takia. Näimme kuitenkin lasin läpi erään aivan erityisen eläinsuojelukeskuksen asukkaan -nimittäin kanana syntyneen Agdan, joka nykyisin ilmeisesti munasarjavaurion takia näyttää kukolta. Sen aiempi omistaja oli antanut Agdan Tuulispäähän, koska muut kanat hyljeksivät sitä. Tuulispään nettisivujen mukaan Agda tulee luokse kutsuttaessa ja tykkää olla sylissä.

Kanojen lisäksi emme myöskään nähdeet jo melkein some-julkkiksena tunnettua villisika Oskua,  jota ei haluttu häiritä sen iltapäiväunilta. Tämä sopi meille mainiosti, sillä nyt saimme hyvän syyn palata eläinystäviemme luokse vielä tänä kesänä.


Ostin Tuulispäästä kuvassa näkyvät maalaukset. Maalauksia on lisää myynnissä ravintolapäivänä 16.8 ja niiden tuotto menee eläinsuojelukeskuksen hyväksi.

Suosittelen kaikkia käymään tässä ihanassa paikassa, jossa vierailu on maksutona ja jonne ajoaikaa kertyy noin kaksi tuntia pk-seudulta. Eläinsuojelukeskuksen yhteydessä toimii pieni vegaanikahvila, missä voi nauttia suussa sulavia leivoksia ja jäätelöitä.

Esimakua Tuulispäästä voi saada tämän viikkoisesta Ajankohtaisesta kakkosesta (14.7), missä mietitään, tulisiko asioita ajatella enemmän eläinten näkökulmasta.

Terveisiä kesämökiltä ja leppoisaa heinäkuuta kaikille :)

Siru ja Aamu <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti