Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Matcha juustokakku


Viime lauantaina vietettiin taas kerran ravintolapäivää ympäri Suomea ja leivoin Luonto-Liiton susiryhmän pisteelle muun muassa tämän matcha-juustokakun. Tykkäsin kakusta henkilökohtaisesti kovasti. Matcha on Aasiassa suosittu teejuoma ja muistuttaa läheisesti Suomessa paremmin tunnettua tavallista vihreää teetä. Ostin Matcha-jauheeni Ruohonjuuresta. vaikka se oli siellä todella tyyristä (noin 20 euroa purkki), mutta ehkä sitä voi ostaa jostain halvemmalla. Jos saan siitä vihiä niin ilmoitan asiasta täällä heti. Itse käytän Matcha pulveria ainoastaan mausteena, joten kulutan sitä tosi vähän ja näin purkki on kestänyt pitkään. Matcha antaa jännän maun leivoksiin ja sitä on vaikea oikeastaan kuvailla. Mielestäni juustokakkuun matcha sopii aivan erityisen hyvin!

Ainekset

Pohja

150 g digestive keksejä (McVities the Original Digestive)
75 g voita (esim. sinistä Keiju-levitettä)

Täyte

900 g maustamatonta tofutuorejuustoa (Tofutti)
2,5 dl soijavispikermaa (esim. Alpro)
6 rkl perunajauhoja
2 tl Matcha-jauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl talous/ruokosokeria



Ohje

Murskaa keksit hienoksi käsin tai tehosekoittimella. Sekoita keksimurska rasvan kanssa massaksi ja painele massa tasaiseksi kakkumuotin pohjalle (itse käytin halkaisijaltaan 20 cm kokoista kakkuvuokaa). Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Seuraavaksi vuorossa on juustomassan sekoitus. Lusikoi tuorejuusto kulhoon ja lisää soijakerma, perunajauho ja mausteet. Vispaa massa kuohkeaksi, mutta aavistuksen juoksevaksi massaksi ja kaada se sitten kakkumuottiin.

Paista kakkua tasalämmöllä 200 asteessa alimmalla tasolla noin puoli tuntia ja 150 asteessa toiset puoli tuntia. Uunissa kakusta haihtuu paljon nestettä ja se kutistuu. Kuitenkin vegaaninen juustokakku on onnistunut itselläni parhaiten näin, joten suosin tätä metodia!

Kun kakku on ollut uunissa riittävästi, ota se huoneen lämpöön jäähtymään. Nyt kakkusi pinta on todennäköisesti hieman palanut, mutta se on normaalia. Kakun jäähdyttyä leikkaa palanut pintakerros terävällä veitsellä pois. Nyt voit koristella halutessasi kakun. Itse asettelin kakun pinnalle mansikoita ja tummaa Panda-suklaata.

Ja eikun herkuttelemaan <3


Leivoin ravintolapäiväksi myös näitä suklaakeksejä!
Tilasin tassumuotin Ullanunelma -verkkokaupasta ja pakko oli laittaa siitä tänne vinkkiä kuvan kera, koska mun mielestä tassukuvio sopii mainiosti eläinystävän kekseihin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti