Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

torstai 12. toukokuuta 2016

Ruusuvedellä ihmeitä iholle


Näin kevään kukkaistuoksujen keskellä päätin, että on korkea aika kirjoittaa ruusuvedestä, koska minulla on ollut aikeissa hehkuttaa sitä täällä jo pidemmän aikaa. Ostin itse ensimmäisen ruusuveteni viime syksynä tämän ihastuttavan Sarahin vlogivideon innoittamana. Niin Sarah kuin moni muukin taho vannoo ruusuveden nimeen terveyden hoidossa. On sanottu, että ruusuvesi auttaa esimerkiksi pitämään ihon ph-tasapainon kunnossa, on anti-inflamatorinen ja jopa häivyttää iholla olevia arpia. Ruusuvesi on myös aromaterapeuttinen, joten ihon lisäksi se rauhoittaa myös mieltä.

Ylistyspuheista huolimatta hankin ensimmäisen ruusuvesisuihkepulloni alun perin sillä asenteella, että  katotaan nyt onko tästä yhtään mihinkään. Kaikki ruusuvedestä kerrottu tuntui yksinkertaisesti liian hyvältä ollakseen totta, ottaen huomioon, että se on vain yhdestä kasvista liuotettua nestettä ja aromaöljyä. Siksi hankin ensin suhteellisen edullisen ruusuaromaattisen kasvosuihkeen (Melvitan kasvosuihke, 12,5 €), koska petyttyäni niin monesti erilaisiin ihonhoitotuotteisiin, ajattelin olla sijoittamatta suuria summia mihinkään, jonka laadusta en voi olla varma. Suihke teki kuitenkin heti vaikutuksen kirkastamalla  ihoani ja vähentämällä kasvojen punoitusta! Näin rohkaistuin sijoittamaan hieman kalliimpaankin ruusuveteen ja ostin itselleni Flow koksmetiikkamerkin vastaavan tuotteen. Ei kestänyt kauaakaan, kun olin jo ruusuveden suihkutteluun täysin koukussa, enkä voi kuvitellakaan enää aloittavani päivää ilman virkistävää ruususuihkeen tuoksua. Suuren ruusuvden kulutukseni takia päätin kuitenkin kokeilla tuotteen valmistamista kotikonstein. Kävi ilmi, että sen tekeminen on älyttömän helppoa, eikä vaadi mitään erityisiä välineitä. Tässä siis ohje ruusuveden tekoon. Olkaapa hyvät!


1. Irrota noin viiden tuoreen ruusun terälehdet kukista ja huuhtele ne viileällä vedellä. Jos valitset punaisia ruusuja, ruusuvesi saa myös kauniin vaaleanpunaisen värin.

2. Tämän jälkeen keitä terälehtiä puolessa litrassa kuumaa vettä  noin viisi minuuttia (älä kuitenkaan maksimilämmöllä).


3. Kaada vesi siivilän läpi lautaselle. Laita vielä tämän jälkeen terälehdet likoomaan siivilässä noin 10 minuutiksi, jolloin lehdistä irtoaa lisää ainesosia veteen.

4. Tämä vaihe ei ole välttämätön, mutta itse lisäsin veteen vielä 10 tippaa ruusuöljyaromia antamaan nesteelle astetta voimakkaamman tuoksun. Mikäli kuitenkin käytät ruusuvettä leivontaan tai juomana, älä lisää aromaöljyä, koska se maistuu saippuaiselle.


Nyt voit säilöä ruusuveden haluamallasi tavalla. Itse ostin Stockmannilta pienen spray-pullon (huom. myöhemmin huomasin, että Tigerista saa peremia ja halvemmalla), koska aion antaa ruusuvettä lahjaksi. Itselleni täytin omatekemää ruusuvettä vanhaan ruusuvesisuihkepullooni. Ruusuvesi säilyy jääkaapissa käyttökelpoisena noin 2-3 viikkoa. Alla vielä lista asioista, joihin ruusuvettä voi esimerkiksi käyttää.


- kasvojen hoitoon esim. sprayaamalla tai levittämällä liuosta vanutupolla iholle (ruusuvesi voi tehota esimerkiksi akneen ja lukuisiin muihin ihosairauksiin, mutta kirkastaa myös tervettä ihoa)
- hiusten hoitoon esim. huuhtelemalla (hair rinsing) hiukset ruusuvedellä
- aromaterapiaan
- leivontaan tai teenä/mehuna nautittavaksi

Tässä vielä linkit ruusukuppikakkujen ja ruusuvesimehun valmistukseen:

Mansikka-ruusuvesi kuppikakut

Juhannusjuoma

Aurinkoista loppuviikkoa :)

Päivitetty. 12.6.21016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti